karilaurila

Suomea vastaan tehtiin kyberhyökkäys - moniko edes huomasi?

  • Maistraatin sivut hyökkäyksen jälkeen.  Mm. SSL -salaus ei toiminut vielä tässä vaiheessa.
    Maistraatin sivut hyökkäyksen jälkeen. Mm. SSL -salaus ei toiminut vielä tässä vaiheessa.

Suomen viranomaisia vastaan tehtiin aivan äsken kyberhyökkäys.  YLE:n mukaan hyökkäys alkoi n. klo 16:30, jolloin useille viranomaissivuille ei päässyt joko ollenkaan tai niille ei päässyt kirjautumaan.  Nurin olivat mm. poliisin, väestörekisterikeskuksen, maistraattien, valtioneuvoston ja esim. suomi.fi, kela.fi ja tem.fi.  Ylen mukaan vain puolustusministeriö oli varautunut palvelunestohyökkäykseen.

Vielä klo 19.00 oli epäselvää, mitä oli tapahtunut.  Uutisen mukaan "Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskuksen asiakkuusjohtaja Mikko Vuorikoski arvioi, että kyseessä saattaa olla järjestelmän kovalevyn rikkoutuminen tai levytilan täyttyminen. Myöskään verkkohyökkäystä hän ei pitänyt mahdottomana."  Uutinen on päivitetty kokonaisuudessaan myöhemmin.

Nyt sivustoja ollaan nostamassa ylös. (klo 19:50)

Kuulostaa pikkujutulta, mutta jos viranomaissivut pystytään kaatamaan noin vain ja näin rauhan aikana, tuntuu vähän turvattomalta.  Entäpä, jos takana olisikin jonkin ulkovaltion aggressiivinen hyökkäys ja tietojärjestelmien lisäksi onnistuttaisiin pimentämään noin helposti myös muu viestintä (TV ja radio), olisimme aika heikoilla.

Jotain rajaa nyt, jätkät, tuumasi Remu Aaltonen aikoinaan herättyään auton takapenkiltä Cissen ajettua kolarin.  Mieli tekisi sanoa nyt vielä vähän painokkaammin.

Tiedottamisen on hyvä toimia ja kaikkeen kuuluisi olla varautunut.  Niin sodan kuin rauhankin aikana.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän anakonna kuva
antti salmi

Ja taas se prkeleeen Puutiainen yrittää vaikuttaa meidän parempien ihmisten
asioihin,eiku Natoon ja heti.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Kerrankin Antti Salmi kirjoittaa asiaa :D

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila

Hyökkäys jatkuu Helsingin sanomien mukaan edelleen, mutta on jo hallinnassa.

"Aiemman tiedon mukaan hyökkäys päättyi ennen iltaseitsemää sunnuntaina, mutta Holmroos-Kolari kertoi HS:lle puoli kahdeksan jälkeen, että hyökkäys on yhä käynnissä.

”Tiedämme nyt, että hyökkäyksen liikenne tulee ulkomailta. Olemme pyytäneet tietoliikenneoperaattoria ohjaamaan ulkomailta tulevan liikenteen pois”, hän sanoo."

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005788902.html

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

"Tiedottamisen on hyvä toimia ja kaikkeen kuuluisi olla varautunut. Niin sodan kuin rauhankin aikana."

Kansalaiset eivät ole varautuneet millään tavalla mihinkään katastrofiin, ei pienempään, eikä suurempaan. Kaikki vaan ajattelee: "Kyllä valtio hoitaa." Unohtaen samalla minkälaisia pellejä ja kotiinpäin vetäjiä on valtion johdossa.

Henry

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila

Henry: Harva huomaa, että totaalinen sodankäynti alkaa usein viestiyhteyksien katkaisemisella tai häirinnällä.

Toki on olemassa muitakin viestiyhteyksiä kuin viranomaissivut - mm. median ja yksityisten, lisäksi puhelimet ja viranomaisverkot sekä TV ja radio, mutta yllättävän helposti nämä viranomaissivut sai nurin moneksi tunniksi.

Ja huonosti oli varauduttu.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Kovasti mainostavat, että näillä palvelunestohyökkäyksillä vaikutetaan suomalaisten mielipiteisiin. Itselle on kyllä epäselvää mihin mielipiteisiin ja miten?
No ehkä siihen, että ilmeisesti kyseiset järjestelmät ovat turhan heikkoja..

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

>Kovasti mainostavat, että näillä palvelunestohyökkäyksillä vaikutetaan suomalaisten mielipiteisiin. Itselle on kyllä epäselvää mihin mielipiteisiin ja miten?

ooo

No tietenkin vaikutetaan siihen, että organisaatiot ja kansalaiset ostaisivat koneita, henkilökuntaa, (torjunta)ohjelmia lisää ja lisää...
Pelko on paras markkinamies.

It- firmojen markkinamiehet naureskelevat jalat pöydällä eikä heidän tarvitse tehdä mitään....

Juhani Vehmaskangas

Pankeilla on varayhteydet. Miksi ei viranomaisilla.

Käyttäjän TimoTarus kuva
Timo Tarus

Toivottavasti sähköt ei katkea Suomesta yhtä helposti..

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Voi olla, että suurimman kyberhyökkäyksen teki Yle koteihimme tällaisella uutisella.
Paitsi jo muutaman päivän sisällä selostavat selkokielellä meille kansalaisille mitä tapahtui tai jäi tapahtumatta.
Pelkäänpä että vaietaan kaikilla kanavilla

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila

Palvelunestohyökkäys oli harvinaisen laaja ja kohdistui useampiin viranomaisten verkkosivuihin, hesarin mukaan.

Minäkin luulen, että tästä mieluusti vaietaan.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005788902.html

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila

Perun puheeni. Asiasta näyttää olevan pikku-uutinen monissakin medioissa.

Toimituksen poiminnat