karilaurila

Mihin siniset kansanedustajat seuraavaksi loikkaavat - valistuneita arvauksia?

Tänään julkaistun puoluekannatuksen mukaan siniset on menettänyt kolmanneksen kannatuksestaan, joka ei aiemminkaan ollut kovin merkittävä.  Nyt mennään vähän yli prosentin kannatuslukemissa.  Osa kansanedustajista on yleisen elämänkokemuksen ja politiikan tuntemukseni perusteella jo pedannut valmiiksi paikan toisesta puolueesta, josta lähtevät kisaamaan kansanedustajanpaikasta tulevissa eduskuntavaaleissa. 

Toivoisin valistuneita ja mielellään perusteltuja arvauksia siitä, mitä ne puolueet ovat.

Itse näkisin selvät tapaukset ainakin seuraavissa:

Sampo ("mihinkä sitä nyt itse perustamastaan puolueesta lähtisi") Terho - Kokoomus

Simon Elo - Kokoomus

Pirkko Mattila - Keskusta

Jussi Niinistö - Perussuomalaiset

En tässä lähde vielä perustelemaan, miksi näkisin näin.  Silloin johdattelisin.  Osa sinisistä varmaan tulee jättämään politiikan (Soini, Lindström) ja ne, jotka eivät ole osanneet varautua odotettavissa olevaan loikkausaaltoon, ovat pulassa.

Vaalien alla sitten nähdään, miten oikeaan itse kunkin veikkaus osui.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Juha Hämäläinen

Sinisten kohdalla ei ole kuin loppu edessä. Siniset oli vain hetken suojapaikka loikkareille oman edun hoitamiseksi. Puoluehan on yleisoikeistolainen eikä sillä ole mitään agendaa, joka sen erottaisi muista kuten Kepusta ja Kokoomuksesta.

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama

En usko että Niinistö palaisi PS:iin? Menee joko Kokoomukseen (olisi kuulemma kysyntää) tai sitten palaa takaisin aiempiin hommiinsa? Sinisistä Niinistö on ministereistä ainoa jonka toimia arvostan vaikka noista NATO-hommeleista olenkin eri mieltä.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Loikkaus tarkoittaa useimmille vain yhtä ylimääräistä vaalikampanjaa, eli aktiivimalli odottelee suunnilleen samaan aikaan kuin luopujillakin. Lompsaan tosin tulee lovi vaalikustannuksista, niin miksi vaivautua? Varmat voittajat ovat palkkiovirkansa itselleen varmistaneet. Eiköhän aktiivimallin isät ja äidit ole jo pitkään ennakoineet, etteivät itse joudu astumaan kuraan. Rivimiesten päältä voi talloa, jos meinaa upota.

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

Olikohan KD Elolle sopivampi loppusijoituspaikka?

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari

KD:sta Elo jo kerran lähti, kun ei kokenut saavansa olla tarpeeksi, ras, äh siis maahanmuuttokriittinen.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Ei ne KD:hen takaisin Eloa huoli. Elohan teki runebergit tässä taannoin.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #11

No, KD otti Väyrysen listalleen.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Niin kutsutuilla politiikan pienillä nimillä ei ole enää paikkaa auringossa, ellei sitten jonkin vaaliliiton kautta.

Simon Elo ja Tiina Elovaara saavat tutustua aktiivimalliin omaehtoisesti. Samoin käynee edustajille Hongisto, Jalonen, Kivelä ja Kulmala, vaikka ovatkin pienemmistä (vaali) piireistä.

Lindströmiä ei äänestä enää sokea Reettakaan aktiivisen sekoilun jälkeen.

Osa sinisistä älynnee luopua vapaaehtoisesti.

Sampo Terhon ja Jussi Niinistön soisin jatkavan politiikassa edes jonkun puolueen alla. Niinistön Halla-aho toivotti tervetulleeksi takaisin.

Terho saanee etsiä itselleen tarvittaessa uuden puolueen. Kokoomus varmaankin hänet kelpuuttaa, mutta kelpuuttavatko enää äänestäjät?

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari

Elovaara voisi jopa saada kohtuullista kannatusta esimerkiksi Demareissa. Elovaaraa ei äänestetty eduskuntaan niiden perinteisten PS-arvojen (maahanmuutto, maahanmuutto, paska EU, homot hyi, maahanmuutto), vaan sellaisen pienen ihmisen puolustamisen takia.

Elovaaraa ei siis äänestetty ainakaan pelkästään Perussuomalaisuuden takia, osin jopa siitä huolimatta. Oli halveksuttu hahmo perussuomalaisten tietyissä osissa jo ennen puolueen hajoamista kahteen.

Mutta en usko, että lähtee mihinkään sinisistä. Jostain käsittämättömästä syystä fanittaa edelleen Soinia, vaikka käytännön arvot tuntuvat olevan valovuosien päästä toisistaan.

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila

Elovaaran unohdin mainita. Minäkin uskon hänen ainakin yrittävän siirtyä demareihin. En silti usko, että olisi ymmärtänyt jo varata salaa paikkansa auringossa - ei ole sanottu, että demarit haluaisivat hänet riveihinsaä.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Minä olen puolestani aina pitänyt Elovaaran olevan lähempänä vihreiden politiikkaa kuin minkään muun puolueen.
Katsokaahan edustaja Elovaaran profiilia tällä alustalla, niin laittaa miettimään miksi kertoo olevansa sitoutumaton, vaikka oli jokin aika sitten merkinnällä sininen tulevaisuus. Mistä moinen johtunee? Kertoo kuitenkin oevan vielä sinisten varapuheenjohtaja. http://tiinaelovaara1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kay...

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Soini saattaa perustaa oman ravitallin.

Sinne voi jokainen sininen siirtyä siviilihommiin hevosten hoitajaksi, raviohjastajaksi tai kengittäjäksi.

P.S. Uutena aluevaltauksena voisi olla oma ravipappi, joksi tosin voisi loikata Kepun entinen puoluesihteeri.

P.P.S. Hevosilla on iso pää, ne jaksavat kuunnella eduskunnasta tiputettujen sinisten murheita.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"Sinisen tulevaisuuden toiminta Lapissa on hajoamassa sisäisiin erimielisyyksiin, varoittaa Kemijärven sinisten puheenjohtaja ja Lapin sinisten tiedottaja E. Tapani Savolainen.

Savolainen syyttää ongelmista piirin puheenjohtajaa Matti Torvista. Savolaisen mielestä Torvisen toiminta on puoluesihteerivalinnan jälkeen osoittautunut itsekeskeiseksi ja itsevaltaiseksi. Savolaisen mukaan Torvisen käytös puoluetovereita kohtaan on myös ajoittain loukkaavaa."

https://www.lapinkansa.fi/lappi/siniset-ajautui-la...

"-Sellaista sivistymätöntä länkytystä, joka ei kuulu kansanedustajan tehtävään. Ei sellainen ole omiaan lisäämään sinisten kannatusta, ja sehän nähdään tämänkin päivän gallupeissa, Savolainen kuvaili torstaina Lapin Kansalle."

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Perussuomalaisilla/Sinisillä on Lapissa henkilöitä jotka pysyvät toistaiseksi ryhmissään vain sen vuoksi, että heidän ei tarvitse rähistä hallussaan olevien kuntien luottamuspaikkojen vuoksi. Sisäpiiritieto.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset