karilaurila

Sanomisesta ja sen vapaudesta

Suomessahan on sananvapaus. Se vain käsitetään usein väärin: oikeudeksi sanoa tai julkaista mitä tahansa koska on sitä mieltä. Senkin voi tehdä, sillä sananvapaus tarkoittaa että mitä tahansa voi sanoa tai julkaista ja olla mitä mieltä tahansa kenenkään sitä ennakolta estämättä.

Pointti on tuossa sanassa "ennakolta". Jos sananvapauden nimissä tekee jotain, joka on rikos- tai muussa laissa kiellettyä, seuraamukset tulevat jälkeenpäin. Ihan kuin muutenkin elämässä.

Jos esimerkiksi loukkaa jonkun immateriaalioikeuksia (julkaisee toisen tekemän teoksen, joka voi olla vaikkapa blogi, valokuva, kirja, tietokonesovellus,musiikkiteos tai elokuva), saa syytteen tekijänoikeusrikkomuksesta.

Jos julkaiset vaikkapa omassa blogissasi, että naapurin Pirkolla on HIV, saatat syyllistyä rikokseen nimeltä yksityiselämän loukkaaminen julkista tietovälinettä käyttäen. Seuraamuksiltaan se on melkein yhtä paha kuin kunnianloukkaus, vaikkakin eriniminen, olettaen että väite pitää paikkansa.

Kunnianloukkauksesta taas on kyse, jos em. esimerkin mukainen väite ei pidä paikkaansa.

Julkisuuden henkilöiden (poliitikko, artisti jne.) on kestettävä vähän enemmän kuin tavallisen taviksen. Heidänkään ei silti tarvitse sietää mitä tahansa.

Sananvapaus ei anna kenellekään oikeutta syyllistyä rikoksiin. Minuakaan ei kukaan estä ennakolta tuuppaamasta vaikka ärsyttävää nillittäjää käkättimeen tai hapettamasta iholle käyvää humalaista tajuttomaksi. Vaikka kukaan ei estäisikään sitä ennakolta, noistakin rikoksista seuraamukset tulisivat jälkikäteen, nimittäin syytteet pahoinpitelystä. Ja ihan takuuvarmasti tuomiokin.

Sellaista elämä on.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Esimerkillisen suoraselkäistä todeta, mikä on totuus. Hyvä, Kari!

Käyttäjän EsaPaloniemi kuva
Esa Paloniemi

Sananvapaus on oikeus olla eri mieltä. Kuten joku on sanonut: "sananvapautta ei tarvita kakkureseptien julkaisuun".

http://asfalttikukka.blogspot.fi/

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila

Samaa mieltä, eri mieltä, ei mitään mieltä tai vaikka jonkun toisen mieltä. Sananvapaus tarkoittaa ennakkosensuurin puuttumista. Vastuu jää silti sanojalle.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Minun täytyisi varmaan tehdä rikosilmoitus itsestäni Timo Soinin ja puoluehallituksen jäsente "kunnianloukkaamisesta"!

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Hieno kirjoitus Karilta. Toivotaan että Suomi pysyy maana jossa sananvapaus säilyy myös läpi näiden vaikeiden aikojen.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Loukkaus sananvapautta kohtaan on antaa tuomio tekaistuilla poliittisilla syillä kuten Halla-aholle kävi. Suomella on vielä pitkä matka todelliseen sananvapauteen ja tämä itseasiassa todettiinkin Charlie Hebdo-tapauksen yhteydessä kun myönnettiin ettei Suomeen tuollaista sananvapautta tarvita.

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila

Nämä on taas näitä oikeustapauksia. Suomen sisulaisena -ja vaikka en olisikaan- minäkin olen sitä mieltä, ettei JHa:n kirjoituksissa syyllistytty kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Oikeus oli toista mieltä. Sille emme voi mitään.

Nämä ovat näitä oikeuden ratkaisuja. Niitä on muissakin kuin sananvapauskysymyksissä: esimerkiksi onko joku syyllistynyt pahoinpitelyyn vai hätävarjeluun tai sen liioitteluun. Kaikki eivät läheskään aina ole tyytyväisiä ratkaisuihin.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Jarmo - kyllä. Surullinen hetki modernin Suomen historiassa.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Otan yhden esimerkin ulkopoliittisesti arasta aiheesta ja julkisuudesta, joka aiheutti hämmennystä. Kyse oli poliisin rekisteristä (tiedustelu- ja tarkkailutiedoista) mahdollisesti rikoksiin/ rikollisiin liittyvistä henkilöistä, joka tuli julki v. 2013:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-200000081605...
Lehdistö siis julkaisi asian sananvapauden nimissä, mutta oliko siinä kunnianloukkauksen piirteitä, kuten jotkut kansalaiset esittivät?

Ilta-Sanomia ei rangaistu, mutta poliisi taisi saada huomauksia. Oikeus keksi estää tällaisen ulkopoliittisesti aran materiaalin muilla perusteilla: "rikkeet rekisterin valvonnassa".
http://yle.fi/uutiset/putin-merkinnasta_ponnahtanu...

Jäljelle jäi silti alkuperäinen kysymys "yhteydestä rikollisiin". Siihen ei vapaa ja vastuullinen lehdistömme enää viitsinyt uhrata kallista aikaansa...

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila

Muistan jutun, mutta kenen kunniaa jutun julkaisemisella olisi loukattu?

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Hyvä kysymys.
Media taisi olla huolissaan pres. Putinin kunniasta... Saksassa on esillä paraikaa Erdoganin kunnia. :-)

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

Kari,

"Kunnianloukkauksesta taas on kyse, jos em. esimerkin mukainen väite ei pidä paikkaansa."

Rikoslain 24 luvun 9 §:n 2) kohta laajentaa kunnianloukkaukseksi myös totuudenmukaisen, loukkaamistarkoituksessa tehdyn väitteen kertomisen. (HE 184/1999 vp, s. 33.; KKO 2007:56)

Sananvapaudesta ja yksilön suojasta väitellyt OTT Päivi Tiilikka kertoo ko. lain kohdasta:

"- muunlainen halventaminen. Kysymyksessä voi olla esimerkiksi nimittely tai totuudenmukaisen asioiden esittäminen halventavasti."

Paras on pitää kieli keskellä suuta.

Kiitti hyvästä blogista!

Jari Nyberg

Minusta on kovin kummallista, että totuus on Suomessa nykyään kriminalisoitu.
Me tiedämme, että

1. Profeetta Muhammad meni naimisiin kuusivuotiaan kanssa ja harrasti seksiä hänen kanssaan, kun hän oli yhdeksänvuotias.

2.Profeetta Muhammad on kaikkien muslimien esikuva, jonka toimintaa kaikkien kunnon muslimien tulisi noudattaa.

3. Kohdista 1 ja 2 ei saa Suomessa Korkeimmman oikeuden nimessä seurata se väistämätön johtopäätös, että islam jotenkin sallisi ja hyväksyisi lapsiseksin eli pedofilian.

Niinpä voimme vetää sen johtopäätöksen, että looginen ajattelu on Suomessa nykyään myös kielletty. Ja siltä tämä meno muuten näyttääkin.

Toimituksen poiminnat