karilaurila

Natseista, polttopulloista ja kommunisteista

Nettikeskusteluissa menee usein puurot ja vellit sekaisin, mutta sama näyttää nykyään pätevän myös ihan journalistisestikin toimitettuun aineistoon.  Oma asenne vaikuttaa.  

Millähän logiikalla jotkut toimittajat tai niin sanottu suvaisevaisto leimaa ihmisiä äärioikeistolaisiksi, fasisteiksi tai natseiksi?

Näinhän tapahtui esimerkiksi itsenäisyyspäivän 612.fi -soihtukulkueen kanssa.  Sitä vastusti joukko rähinöitsijöitä jotka olisivat riehuneet jotain asiaa vastaan joka tapauksessa, näinhän he ovat tehneet vuosittain Paavo Arhinmäen nuoruusvuosien "kuokkavieras" -mielenosoituksesta lähtien.

Tämä huligaanijoukko halusi ennakkoretoriikallaan leimata koko kulkueen päästäkseen riehumaan vuosittaiseen kliimaksiinsa.  Moni toimittajakin nimesi sitten 612.fi -kulkueen äärioikeiston mielenosoitukseksi, vaikka soihtukulkue itsenäisyyspäivänä ei mielestäni ole edes mielenosoitus vaan ihan loogista itsenäisyyspäivän kunnioittamista itsenäisyytemme aikaan saaneita muistaen.

Samanlaisella "suvaitsevaiston" logiikalla kaikkia esimerkiksi kesän "joukkovoima" -mielenosoitukseen osallistuneita tuhansia ihmisiä pitäisi kutsua kommunisteiksi, koska tapahtuman ilmoituksen tekemisestä poliisille vastasi SKP:n jäsen.

Kommunistisia järjestöjä meillä on kaksi, Suomen Kommunistinen Puolue ja Kommunistinen Työväenpuolue - Rauhan ja Sosialismin puolesta. Kansallissosialismia tunnustaa tietääkseni vain yksi järjestö: Suomen Vastarintaliike. Kansallissosialismi viittaa minusta enemmänkin äärivasemmalle kuin oikealle.

SVL:llä ei käsittääkseni ole kuin kourallinen jäseniä. Korkeintaan muutamia kymmeniä aktiivisia sellaisia.

Soihtukulkueeseen osallistuneista sadoista, joidenkin arvioiden mukaan jopa tuhannesta ihmisestä tuskin monikaan tunnustaa kaipaavansa yhteiskunnan hajottamista ja demokratian purkamista totalitääriseen natsihallintoon siirtymällä. Samaanhan muuten pyrkii kommunistikin, vain kommunistiseen sellaiseen.

Yleistämällä kaikki saadaan näyttämään haluamaltaan.  

Kaikki väkivalta on minusta yhtä vastenmielistä, tulipa se äärivasemmalta, äärioikealta, turvapaikanhakijalta, joltain vastakkainasettelusta kiihottuneesta reppanalta tai joltain muulta siltä väliltä.

Polttopullon heittäjän yleistäminen jonkin kansallismielisen järjestön agendaan on naurettavaa.  Suomessa on 5,5 miljoonaa asukasta.  Jos joku heistä syyllistyy rikokseen, kaikki suomalaiset eivät ole rikollisia.  Samoin, jos yli 30 tuhannen turvapaikanhakijoiden joukosta jotkut syyllistyvät esimerkiksi raiskausrikoksiin, jokainen heistä ei ole potentiaalinen raiskaaja.  Ei siitäkään huolimatta, että esimerkiksi oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan Afrikasta ja Lähi-idästä tulleilla miehillä riski on 17 -kertainen kantasuomalaiseen verrattuna ja turvapaikanhakijoista on sellaisia miehiä neljä viidesosaa.  Edes kaikki "suvakit" eivät ole rähinöitsijöitä, kivien, pullojen ja kemiallisten soihtujen heittelijöitä, vaikka itsenäisyyspäivän tapahtumat saattavatkin tällaisen mielikuvan synnyttää.

Toivottavasti joskus pääsemme järkevään keskusteluun myös maahanmuuton ongelmista ilman, että toista saman tien leimataan johonkin kategoriaan.  Nyt elämme nimittäin vasta sitä ongelmien ensimmäistä vaihetta.  Kun osaa tästä turvapaikanhakijoiden joukosta aletaan asuttamaan Suomeen, kotouttamaan ja paljon suurempaa joukkoa käännyttämään takaisin, tulemme törmäämään vielä monta kertaluokkaa isompiin ongelmiin.  Sen jälkeen seuraavat ongelmat tulevat olemaan perheiden yhdistämisessä.  Enkä ole vielä maininnut mitään ongelmista suurimmasta: miten kaikki maksetaan.

Kaikki ylläoleva omana mielipiteenäni

Kari Laurila

Suomen Sisun Pohjois-Pohjanmaan piiri
piiripäällikkö

EDIT: Koska esimerkiksi YLE ei näyttänyt kulkueesta kuvaa, näytän miten juhlavan näköistä on kun n. 600, joidenkin arvioiden mukaan jopa tuhat kansalaista kunnioittaa itsenäisyyttämme ja muistaa niitä, keiden ansiota se on.

Klippi: 612.fi -yhdistys

https://

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (31 kommenttia)

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Jos yhdistyksen periaateohjelmassa on yhtäläisyyksiä fasistien ja natsien poliittisten ohjelmien kanssa, voi yhdistystä kutsua perustellusti äärioikeistolaiseksi. Samoin voi olettaa yhdistyksen jäsenien jakavan tällaisen arvomaailman. Jos ei koe tällaisia periaatteita omikseen voi järjestöistä erota.

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila

Onko 612.fi -yhdistyksen periaateohjelmassa yhtäläisyyksiä fasistien ja natsien poliittisten ohjelmien kanssa?

Kulkueeseen osallistui tavallisia ihmisiä perheineen niin kuin kuvastakin näkee. Samoin siihen osallistui eri järjestöjen edustajia, saattoipa joukossa olla joku SVL:nkin jäsen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että koko kulkue oli äärioikeistolainen. Mukana saattoi olla jopa joku känniääliökin.

Niin kuin kirjoitin, jokainen turvapaikanhakijakaan ei ole potentiaalinen raiskaaja.

Juuri tuota yleistävää retoriikkaa kirjoituksessani tarkoitan.

Suomen Sisun tämänhetkisestä periaateohjelmasta Sinulla taas ei voi olla mitään tietoa. Tiedän sen siitä, koska se ei vielä ole julkinen. Sen voin sanoa, ettei siinä ole mitään yhtäläisyyksiä fasismin tai rasismin kanssa.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Nettisivuhan ei ole yhdistys tai järjestö ollenkaan. Henkilö jonka nimiin sivu on rekisteröity on kuitenkin perustanut nettilehden jota on luonnehdittu mm. kulttuurifasistiseksi.

Samana päivänä Helsingin toisessa tapahtumassa oli puhumassa rasistisilla lausunnoilla ja yleensä häirköinnillä profiloitunutta porukkaa, joista monet ymmärtääkseni myöhemmin liittyivät kulkueeseen. Miksi joku haluaisi osallistua tuollaisiin tapahtumiin jos ei jaa näitä samoja näkemyksiä? Tai no, ehkä jotkut ovat vain uteliaita sivusta seuraajia.

Ja vaikka Itsenäinen Suomi-tapahtumasta ei olisi osallistunutkaan kulkueeseen ketään, on SVL:n jäsenien kanssa marssiminen jo ihan riittävän kyseenalaista. Erityisesti jos henkilö on tietoinen marssijoiden uusnatsiudesta.

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila Vastaus kommenttiin #3

Olet väärässä. Jokaisen yhdistyksen ei ole pakko olla rekisteröity yhdistys.

Yrität väärin väittää 612.fi -yhdistyksen järjestämää kulkuetta SVL:n järjestämäksi. Sitä se ei kuitenkaan ole, niin kuin kesäinen, tuhatpäinen "joukkovoima" -mielenosoituskaan ei ollut kommunistien mielenosoitus. Vaikka kommunisti siitä poliisille ilmoituksen tekikin.

Minäkin olen muuten tehnyt verkkosivut yhdelle vasemmistoliiton paikallisjärjestölle (ties vaikka olisit sen jäsen) ja sen .fi verkko-osoite on minun hallinnassani. Onko sivusto nyt sitten jotenkin äärioikeistolainen, sisulainen tai muuten saastunut?

Jos luit kirjoitukseni, kerroin siinä kulkueeseen osallistuneen useampien järjestöjen jäseniä ja enimmäkseen ihan tavallisia ihmisiä perheineen. Mukaan liittyi myös osa päivällä muihin mielenilmauksiin osallistuneista, sekin on totta. Isänmaan ja itsenäisyyden kunnioittaminen on monelle tärkeää, turha sitä on yrittää retoriikalla fasismiksi kääntää.

Valitan, mutta tuollainen retoriikka on juuri sitä, minkä takia asiallinen keskustelu maahanmuuton ongelmista tuntuu tällä hetkellä olevan mahdotonta.

Yleinen mielipidekin on asian kyllä jo huomannut.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #4

"Olet väärässä. Jokaisen yhdistyksen ei ole pakko olla rekisteröity yhdistys."

En tiennyt tuota. Kuitenkaan tuolta nettisivulta ei löydy tietoa tapauksen järjestäjistä. Tiedä vaikka olisi ollut uusnatseja mukana suunnitteluissa, todistaa sitä ei voi jos mitään ei julkisuuteen kerrota.

Minä en muuten väittänyt kulkueen olleen Vastarintaliikkeen järjestämä. Minä kyllä oletin domainin haltijan olleen mukana järjestämässä kulkuetta. Isänmaan ja itsenäisyyden kunnioittamista en tarkoita rinnastaa fasismiin. Itse toki miettisin kahdesti ennenkuin kunnioittaisin itsenäisyyttä osallistumalla marssiin, jonka järjestää 612.fi-sivusto.

Asiallinen keskustelu maahanmuuton ongelmista on mahdotonta? Minusta kyse on enemmän siitä, ettei tietyistä keskustelunavauksista voi oikein syntyä sitä asiallista keskustelua. Tälläkin palstalla on minulle väitetty turvapaikanhakijoiden tuhoavan, tai vähintään uhkaavan kulttuuriamme, mutta sitten ei olla suostuttu perustelemaan miten turvapaikanhakijat uhkaavat kulttuuria. Se että liittyykö tuo suoraan edes maahanmuuttoon tai maahanmuutto politiikkaan on epäselvää.

Tällä palstalla on myös esitetty, että Suomen ja länsimaiden pitäisi luopua kansainvälisistä sopimuksista, jotka mahdollistavat turvapaikanhaun. Olisihan se ratkaisu, vaikkakaan ei mielestäni hyvä sellainen.

Yleisestä mielipiteestä en tiedä. Hyvä kun tiedän oman kantanikaan.

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila Vastaus kommenttiin #7

Minulle kaikki ääriajattelu, olipa se sitten äärivasemmistolaista tai äärioikeistolaista, on yhtä vastenmielistä. Samoin kuin niihin liittyvä väkivaltainen käyttäytyminen.

En myöskään pyri hajottamaan demokratiaa ja perustamaan totalitääristä hallintoa. En äärioikeistolaista tai äärivasemmistolaista (kommunistista). Näytit onnitelleen eduskuntavaaleissa erästä SKP:n listoilla ehdokkaana ollutta. Tarkoittaako tämä sitä, että olet itsekin totalitäärisen hallinnon kannattaja?

Minun maailmankuvastani totalitäärinen hallinto on niin kaukana kuin mahdollista. Siten myös vastarintaliikkeen tai minkä tahansa muun instanssin edustama pyrkimys siihen. Näinollen olen mahdollisimman kaukana myöskin natsiaatteesta.

Siitä huolimatta olen kansallismielinen. Sekä isänmaallinen. Retoriikalla ja yleistämisellä minusta ei kuitenkaan natsia saa. Ei saa suurimpaan osaan tuohon kulkueeseenkaan osallistuneista ihmisistä. Soihtukulkue oli sitoutumaton, kaikille avoin.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #8

Isänmaallisuus ja kansallismielisyys (nationalismi?) eivät ole välttämättä sama asia. Olen yrittänyt pyrkiä näissä kommenteissani välttämään henkilöösi menemistä. Jos en onnistunut, niin olen siitä pahoillani.

Minä tosiaan onnittelin Facebookissa erästä eduskuntavaaleissa ehdolla ollutta kommunistia jonka tunnen henkilökohtaisesti. Muuta sinun ei tarvitse tietää, eikä asia oikeastaan sinulle edes kuulu.

Mielipiteeni ovat omiani ja puoluekantani näkyy profiilissani. Voit päätellä siitä kannatanko totalitaristista hallintoa vai enkö kannata.

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila Vastaus kommenttiin #11

Kannatatko vai etkö, en voi tietää koska olet kommunistin kaveri. He ajavat samanlaista päämäärää kuin kansallissosialistitkin.

Tiesin Sinun kyllä olevan vasemmistoliiton jäsen, mutta samanlaisella logiikalla mitä argumentoinnissasi käytät, saatan epäillä Sinun olevan vallankumouksen kannattaja. Minä kannatan toisenlaisia päämääriä: demokratiaa ja parlamentaarista vaikuttamista.

Henkilöön käymistä (ad hominen argumentum) vältän minäkin, mutta huomaatko itse?

Sanot, ettei kulkueeseen olisi saanut osallistua, koska joukossa saattoi olla joku kansallissosialistien jäsen. Epäilemättä olikin. Samoin siellä saattoi olla joku motoristi, humalainen ja goottirokkarikin. Poliisi, sotilas tai maastokuvioisiin housuihin pukeutunut duunari. Yrittäjä tai kuntapäättäjä. Äiti ja isä lapsineen. Muutama ulkomaalainenkin siellä kuului olleen. Olivatko mukana uteliaisuuttaan vai miksi, sitä en voi tietää.

Osallistuminen oli avointa kaikille.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #13

Älähän Laurila pane sanoja suuhuni. En kiellä ketään marssimasta natsien kanssa, en edes vastarintamiesten. Toisin kuin Kommunistipuolue on SVL kuitenkin meikäläisen näkökulmasta rikollisjärjestö ja lisäksi heillä on vastenmielinen arvomaailma. Minä_en _siis _ole kommunisti ja minä kaveeraan kenen kanssa haluan. Enkä kysy siihen sinulta lupaa. Minulle on myös yhdentekevää mitä epäilet minun olevan.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #11

Karo, kommunismi on totaalinen väkivaltakoneisto yksipuoluejärjestelmä,jo se, että kannatat yhtäsen ehdokasta osoittaa sinut viruksen kantajaksi.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #14

Remes, logiikkasi on aukotonta. Kuten aina.

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila Vastaus kommenttiin #20

Karo Kankus: myös Sinun logiikkasi näyttää aukottomalta. Kansallissosialistisen vastarintaliikkeen jäsenethän nimenomaan ovat natseja. Jos termillä siis tarkoitetaan kansallissosialisteja.

Sitä minä en tiedä, mitä Sinä termillä tarkoitat.

Minun mielestäni myös kommunisteilla on vastenmielinen arvomaailma. Aivan niin kuin natsitkin, he pyrkivät vallankumouksen kautta purkamaan demokratian ja luomaan totalitäärisen hallinnon. Aika lähellä toisiaan siis.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #21

Tosin natsipuoluetta ei ole ollut olemassakaan muualla kuin Neuvostopropakandassa, jota nämä perinteen ihailijat jatkuvasti toistavat.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #21

Eivätköhän kaikki tiedä natsin olevan lyhennys sanasta kansallissosialisti. Pystyt kyllä parempaankin kuin tällaiseen saivarteluun.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #30

Lyhennys senvuoksi, kuna imperiumiin alkoitulla kansallista sosialismia, niin se hajosi.

Tsekkoslovakiassa onnistuttiin pitämään vielä panssareilla kasassa, Karo, näinhän se meni ellet satu tietämään.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus Vastaus kommenttiin #11

K.K;"..eikä asia oikeastaan sinulle edes kuulu. "

Karolle ja muille klubinsa jäsenille tuntuu kuitenkin kovasti kuuluvan se että kuka marssii ja kenen kanssa..ainakin näistä tunnutaan kantavan kovasti huolta.
Minä en ihan oikeasti ymmärrä koko hommaa..minulla voi olla kaverina vaikka sarjamurhaaja, mutta ei se välttämättä itsestäni sellaista tee. Ei myöskään itsestäni tule natsia sillä tavalla että pelaan korttia "aatun" kanssa(tiedän, son kuollut jo).
Koittaisitte päästä siihen että kun jotain tapahtuu oikeasti, niin tartutaan sitten asiaan. EIkä viitsitä näistä "performanssiheilauksista" tehdä jotain syvempiä johtopäätöksiä yhteiskuntamme tilasta..siinä taitaa tehdä itsensä vaan typeräksi. Toki saman mielisten joukossa tulee taputuksia ja peukkuja.

Käyttäjän MarkusLehtonen kuva
Markus Lehtonen

Nuorempi Alanko lauloi jo 23 vuotta sitten:
"Kakstoista vuotiaana annoin tukan kasvaa vaihdoin verkkarit kitaraan
Pari vuotta myöhemmin möin ja join sen viimeiseen pisaraan
Ja räkä poskella huusin et kyttä on natsisika
Porvareille persettä näytin ja notkuin kaupungilla yöt"

Olen usein miettinyt mitä Itsenäisyyspäivänä tekis, ei Linnassakaan käy enää veteraaneja, ovat aika lailla levossa jo kaikki. Nyt mulla on joku paikka minne mennä, laskekaa mut mukaan.

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila
Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"... vaikka soihtukulkue itsenäisyyspäivänä ei mielestäni ole edes mielenosoitus vaan ihan loogista itsenäisyyspäivän kunnioittamista itsenäisyytemme aikaan saaneita muistaen."

Kehotan välttämään harhaanjohtavaa viestintää. Soihtukulkue itsenäisyyspäivänä on perinteisesti Helsingissä tarkoittanut ylioppilaiden soihtukulkuetta Hietaniemestä Senaatintorille. Sellainen järjestettiin tänäkin vuonna ja olen itse aikoinaan monta kertaa ollut siinä mukana.

Se "soihtukulkue", johon tässä itse viittaat, on jotain aivan muuuta. Sen kulkueen banderolleissa luki iskulauseita tyyliin "rajat kiinni", "stoppi maahanmuutolle", "Suomi vapaaksi" j.n.e.

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila

Kuten kirjoitin, kulkue oli kaikille avoin. Siihen osallistui ihmisiä monista eri järjestöistä, päivällä pidetyistä muista mielenilmauksista ja ihan tavallisia perheitä lapsineen.

Mukana oli myös nahkatakkisia moottoripyörämiehiä, mustiin pukeutuneita pitkätukkia, mummoja kukkakimppuineen ja muutama ulkomaalainenkin. Jopa muutama känniääliö.

Kun kulkueeseen osallistui kaikenlaisia ihmisiä, myös päivällä mieltään osoittaneita, ei kai ole ihme, että he halusivat näkyvyyttä myös näin massiivisessa soihtukulkueessa? Itse en tiedä, onko näin ollut vai sotketko nyt vahingossa asioita, mutta silti en ihmettelisi vaikka joku "rajat kiinni" -kylttikin olisi mukana näkynyt.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Kansallismielisyys ja isänmaallisuus merkitsee minulle:

suomalaisen luonnon kunnoitusta
kanssaihmisten kunnioitusta
suomalaisen kulttuurin, sekä vanhan vaalimista että uuden kehittämistä
suomalaisten kielten vaalimista
arvokkaita käytöstapoja
historian tuntemusta

Mutta jos vilkaiseekin kansallismielisiä sivuja, ne sisältävät vähintään jotain näistä: pelkoa, epäluuloisuutta, vihaa, haukkumanimiä, ulkomaalaisten ja vähemmistöjen kyttäilyä, naisten huorittelua, pakkomielteitä seksuaalirikollisuuteen ja väkivaltaista hekumaa. Sisua?

Että ei se ongelmallinen maine ole ihan tuulesta temmattu.

Mitä tulee tuohon suhtautumiseen maahanmuuttajiin, kansallismielisten järjestöjen roolin pitäisi olla pikemminkin innostava ja esitellä maahanmuuttajille suomalaisia juttuja, viedä vaikka maahanmuuttajia avantouimaan ja puolukkaan, jos ei muuta.

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila

Samoja arvoja näytät arvostavan kansallismielisyydessä kuin minäkin. En tiedä missä olet noita luettelemisiasi negatiivisia asioita nähnyt.

Marjanpoimintaan en kyllä ole valmis turvapaikanhakijoita viemään. En myöskään harrastamaan linkissä näkyvän kaltaista nöyryyttämistä.

"... kattilat täynnä puuroo..."

https://static.ylilauta.org/files/cn/orig/mw8aohxo...

kas, kun ei yhteislaulettu "porsaita äidin oomme kaikki, sinä ja minä..."

Muslimiturvapaikanhakijat eivät muuten vietä joulua ja varmaan tiennet, mitä mieltä he ovat sioista. Puuroepisodikin oli yksi juttu, varsinkin jatkot siellä A2 -illassa.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Aloit vähän hyppiä aiheessa, mutta siis eihän suinkaan kaikki turvapaikanhakijat ole muslimeja, ei edes kaikki Lähi-Idän saapujat. Ja vaikka olisikin muslimi, onhan niitä ihan laidasta laitaan. On muslimeja, jotka ovat yhtä maallistuneita kuin suomalaiset tapakristityt, ja sitten on niin vanhoillista että.

Edit. Olen hieman katkera Tony Halmeelle, joka pilasi marjanpoiminnan mainetta alkamalla kutsua nössöjä marjanpoimijoiksi. Mutta Tony Halmeellekin olisi varmasti ollut terveellistä mennä sinne marjaan, kun näin jälkikäteen miettii.

Jukka Mäkinen Vastaus kommenttiin #18

Ainakin jääkiekkopiireissä halventava termi marjanpoimija oli käytössä jo 70-luvulla.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Petra, puolukan poiminta on jo ohi, mutta toivottavasti alat opettamaan maahanmuuttajille kylmänveden uintia, vaikka jäitä ei tulisikaan avantojen tekemiseksi, meille voisit sitten kertoilla kokemuksistasi, kyllä maahanmuuttajat ja me kaikki, ainakin minä kiittäisin toimintaasi.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Vaikkei jäitä vielä olekaan niin avantoporukat harjoittelee jo täysillä.

Ja tosiaan täällä rannikkoseudulla nuo porukat totuttavat halukkaita maahanmuuttajia nyt tuohonkin suomalaisen kulttuurin pikku piirteeseen.
Muut porukat kuten jalkapalloseurat ja monet muutkin omalla sarallaan puuhailevat vastaavaa.

Se on lehdistä lukemani ja mukana olevien juttujen perusteella jokaiselle palkitsevaa touhua. Taatusti auttaa tutustumaan ja kotoutumaan paremmin kuin yksikään rajatkiinnimielenosoitus.

Nuo mielenosoitukset eivät voi pysäyttää turvapaikanhakijoiden tuloa eivätkä ne siihen pyrikään.
Niiden tarkoitus on lietsoa kahtiajakoa ja estää kotoutuminen.

Sallittuja tavoitteita vapaassa maassa vaikka itse en kannatakaan.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #17

Ompa mieluista kuultavaa, voisitko ystävällisesti linkittää kuviakin näistä uintitapahtumista, ettei jäisi vain puhumisen asteelle.

Jukka Mäkinen

"suomalaisten kielten vaalimista"

Tarkennapas meille Petra, mitkä ovat mielestäsi ne suomalaiset kielet joita pitäisi vaalia?

Suomessa suomen lisäksi puhuttuja vieraita kieliä kuten, mm. venäjä, viro, arabia, somali, ruotsi, pashtun jne., vai tarkoitatko ainoastaan suomalaisia kieliä ja murteita kuten suomi, savo, karjala, rauma jne.

Eero Mattila

Hyvä kirjoitus ja hieno video.
- Olen juurikin samaa mieltä. Tavallisten suomalaisten nimittäminen natseiksi on jokseenkin sairasta ja iljettävää. Ylipäätänsä tällaisen kulkueen vastustaminen on sairasta.
- Näiden nimittelijöiden kannattaisi todella miettiä mihin asioiden kärjistäminen johtaa, missään tapauksessa se ei tule heidän omaa agendaansa auttamaan. Valehtelu ei todellakaan kanna hyvää hedelmää.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Vasemmistoanarkisteille vuoden 2015 itsenäisyyspäivä oli ongelmallinen. Perinteinen riehuminen presidentinlinnan edessä ei tullut kysymykseen. Linnanjuhliin osallistuneet anarkistit ovat luultavasti laittaneet viestiä kentälle ryysyläisporukalle, että älkää tulko pilaamaan meidän juhlatunnelmaa. Niinpä heidän piti keksiä joku toinen kohde ja 612 oli sovitettavissa sellaiseksi. Natsisyytökset ovat vain surkea yritys selittää tätä hätäratkaisua.

Kaikille tuleville presidenteille voikin ehdottaa ideana, että kutsuu aina linnanjuhliin vasemmistoanarkistiporukoiden kärkinimiä, niin juhlat sujuvat häiriöttä.

612-kulkueelle voi esittää neuvon, että ensi vuonna kannattaa järjestää useampi kulkue, kaikilla eri numero. Anarkisti ei ole yleensä kovin hyvä numeroiden kanssa, joten moppipää saattaa hämääntyä siinä määrin, että päätyy kohdistamaan anarkia-angstinsa esimerkiksi oman asuntonsa irtaimistoon tai muuhun vähempiarvoiseen.

Jukka Mäkinen

Polttopulloista sen verran, että senhän voisi nostaa tuonne kansallisten ja isänmaallisten ikonien joukkoon saunan, kylmyyden ja akankannon seuraksi. Koko maailmahan tuntee tuotteen nimenomaan suomalaisten antamalla nimellä Molotovin koktaili (unregistered trademark).

"The name "Molotov cocktail" was coined by the Finns during the Winter War.[1] The name is an insulting reference to Soviet foreign minister Vyacheslav Molotov, who was responsible for the setting of "spheres of interest" in Eastern Europe under the Molotov–Ribbentrop Pact in August 1939. The pact with the Nazis bearing Molotov's name was widely mocked by the Finns, as was much of the propaganda Molotov produced to accompany the pact, including his declaration on Soviet state radio that bombing missions over Finland were actually airborne humanitarian food deliveries for their starving neighbours. The Finns sarcastically dubbed the Soviet cluster bombs "Molotov bread baskets" in reference to Molotov's propaganda broadcasts.[2] When the hand-held bottle firebomb was developed to attack Soviet tanks, the Finns called it the "Molotov cocktail", as "a drink to go with the food".[3] Molotov himself despised the name, particularly as the term became ubiquitous.[4]"
https://en.wikipedia.org/wiki/Molotov_cocktail

Toimituksen poiminnat